Kuka minä olen?

Hei, olen Sini, hyvinvoinnin, liikunnan ja valmentamisen ammattilainen.
Terveysongelmat johtivat noin kymmenen vuotta sitten alanvaihtoon opettajan töistä liikunta-alalle. Tätä muutosta en ole katunut päivääkään!
Minulle on näiden vuosien aikana kertynyt monipuolinen kokemus liikunta- ja hyvinvointialalta sekä Suomesta että ulkomailta. Olen valmentanut, ohjannut ryhmäliikuntaa ja opettanut joogaa sekä opiskellut lisää. Oppimisen polku ei lopu koskaan, ja haluan jatkuvasti oppia ja päivittää tietoani.
Työskentelen yrittäjänä ja verkkovalmennusten lisäksi ohjaan yksilöitä ja ryhmiä päivittäin. Tänä vuonna 2022 suuri unelmani on toteutui ja perustin siskoni Piian kanssa oman hyvinvointistudion Lumia Wellnessin Rovaniemelle. Tunti- ja kurssitarjontaamme kuuluu jooga, pilates, mindfulness & kehonhuolto ja saan toteuttaa intohimoani viimein oman yrityksen katon alla.
Olen kiinnostunut ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, psykologiasta, kehon ja mielen yhteydestä – kaiken kaikkiaan siitä, miten me voisimme parantaa hyvinvointiamme ja elää täydempää, terveempää ja onnellisempaa elämää tässä ja nyt. Opettajana minulla on työssäni mukana vahvasti pedagoginen ote. Minulle on myös tärkeää, että työni pohjautuu tutkittuun tietoon.
Oma mindfulness- ja joogaharjoitteluni alkoi noin 15 vuotta sitten, tosin se ei aluksi ollut säännöllistä. Kärsin ahdistuksesta ja minun oli vaikea pysähtyä itseni äärelle, vaikea sietää hiljaisuutta itseni kanssa. Elämä oli melkoista suorittamista, ja tuolloin myös sairastin paljon. Matka on ollut pitkä, mutta itselleni Mindfulness ja jooga ovat nykyisin tärkeimpiä keinoja mielen ja kehon hyvinvointiin (muun liikunnan ohella).
Työssäni haluan jakaa erityisesti Mindfulness-harjoittelun ja joogan oppeja muillekin parhaani mukaan, ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Uskon, että jokainen tarvitsee pysähtymistä, lempeyttä itseään kohtaan, ja jokainen ansaitsee voida hyvin.
Sini Mustikkamaa-Kelly
Koulutuksia
Trauma Informed Yoga Certification – kesken – My Vinyasa Practice
Vinyasa Yoga Teacher RYT® 300 – kesken – My Vinyasa Practice
Vinyasa Yoga Teacher RYT® 200h 2021 – My Vinyasa Practice
Meditation and Mindfulness Teacher 2020 – School of Positive Transformation
Hathajoogaopettaja 200h 2017 – Aura Wellness Centre
Personal Trainer 2015 – Trainer4You
Kuntosaliohjaaja 2014 – Trainer4You
Hyvinvointivalmentaja 2014 – Trainer4You
Uskontotieteiden maisteri (psykologian ja uskonnon aineenopettaja)